Käytin tähän reseptiin seuraavia aineita, mutta aina voi soveltaa, jos kaapista ei kaikkea löydy. Keitto kannattaa syödä parin päivän aikana, huomasin, että kolmantena päivänä mukulaselleri oli alkanut kitkeröittää makua. Siis resepti (muokkasin hieman, lisäsin palsternakkaa ja Koskenlaskijasulatejuustoa):
- 2 keskikokoinen palsternakkaa
- 1 keskikokoinen sipuli
- 13 g kuivattua ukonsientä, mieluiten jauheena
- mukulaselleriä noin 220g
- 2 keskikokoista porkkanaa
- 1 kanaliemikuutio
- 1 dl punaisia linssejä
- 2 dl kaurakermaa
- 5 dl vettä
- suolaa
- mustapippuria
- ( pieni oksa väinönputkea)
- Koskenlaskijasulatejuustoa noin 100 – 150 g
Pilko kaikki ainekset kattilaan, lisää linssit, kuivattu ukonsienjauhe, kanaliemikuutio ja vettä 5 dl. Keitä juurekset kypsäksi. Soseuta keitto, lisää kaurakerma, mausta suolalla ja mustapippurilla oman makusi mukaan. Soseuttamiseen kannattaa käyttää hiukan enemmän aikaa, keitosta kunnalla vatkatessa ihanan kuohkeaa!
Väinönputken pienen lehden lisäsin keittoon heti alussa juuresten ja muiden aineiden kanssa. Mitä kauemmin sopassa, sitä enemmän makua. Väinönputken osuus tässä keitossa oli tosin niin pieni, ettei se paljoa varmaan makuun vaikuttanut. Nappasin sen kuitenkin penkistä mukaani, kun lumet olivat kadonneet ja väinönputki oli aloittanut kasvunsa.
Keitto oli todella miellyttävän makuista ja linssit tekivät siitä täyttävää.
Kuivatti ukonsieni on Oma Metsä hinnastossa: 20 g 13 EUR.