Vuoden 2021 mehiläisteko

Oma Metsä julistaa kilpailun vuoden mehiläisteosta facebookissa. Käy katsomassa Oma Metsä -profiilissa, kommentoi, laita kuvia omasta mehiläisteosta ja käy tykkäämässä muiden julkaisuista. Eniten tykkäyksiä saanut palkitaan Oma Metsä -pihkavoiteella (35ml purkki) ja pussillisella kuivattuja herkkutatteja. Voittaja julistetaan satokauden päätteeksi 1.10.2021.

Tänä vuonna poistimme nurmikkoa pensasaitojen sivustoilta ja kylvimme mesikasveja tilalle. Vaikka kasvit eivät kovin kukoistavilta näytäkään kuivuudesta johtuen, saimme kuitenkin kimalaisyhdyskunnan takapihan rapun alle! Pienikin teko palkittiin!

Pihallamme kasvaa jo entuudestaan mäkimeiramia, joka leviää kovasti, mutta jonka kukat houkuttelevat mehiläisiä.

Uusina kasveina olivat reseda, aitohunajkukka ja maloppi. Kurkkuyrttiä tulee itsekseen, kun vanhat kasvustot ovat siementäneet. Kehäkukat ovat myös mehiläisten mieleen.

Uusina yrttikasveina istutettiin anisiiso ja iisoppi. Niistä. kimalaiset tuntuivat ihan villiintyvän.

Kannattaa tehdä pienikin teko, joko hyönteishotelli tai jättää osa nurmikosta nyppimättä ja kylvää sinne mesikasvien siemeniä. Tutut lajit ovat myös pölyttäjille mieleen, apila, voikukka yms. Voit saada heti mehiläisiä pihallesi, niiden touhujen tarkkailu on todella mukavaa!

Mantukimalainen aitohunajakukalla

Anisiiso on kimalaisten mieleen

Uusi pesäpaikka löytyi rapun alta, ennen tätä vuotta 2021, pesää ei ole tuossa rapun alla ollut. Liekö uusien kasvien ansiota, että heti samana kesäsnä saimme mieluisat naapurit. Tässä ollaan menossa pesälle.

Siitepölyä menossa pesälle keltaisissa pussihousuissa

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.