Voikukka-kuusenkerkkäsiirappi

Siirappien teko on helppoa. Tarvitaan vain ainekset, vettä ja sokeria ja sitkeää keittelemistä. Olen tehnyt voikukkasiirappia monena vuonna ja alkuun hankaluuksia aiheutti oli siirapin kiteytyminen ajan oloon. Kiteytynyttä siirappia ei millään konstilla saanut takaisin juoksevaan muotoon.

Soitin Suomen Sokeriin ja sain tietää kiteytymisen johtuvan raaka-aineen emäksisyydestä – liemeen olisi hyvä lisätä jotain hapanta. Joten jatkossa lisäsin hiukan sitruunaa keittoliemeen.

Tähän mennessä tänä keväänä en ole ehtinyt keitellä voikukasta muuta kuin mehua. Mehu maistuu hyvältä, mutta nyt tuntui että se silti kaipasi jotain potkua mukaan. Ja mikä olisikaan parempi potkun antaja kuin kuusenkerkät. Lisäksi kuusenkerkkäsiirappi ei koskaan kiteydy, joten saadaan sekä lisää makua, että parempi lopputulos samalla kertaa.

Keräsin voikukan mykeröitä noin litran ja lisäksi kuusenkerkkiä (niiden kerääminen vaatii maanomistajan luvan!). Laitoin tällä kertaa mykeröt kokonaisina, ilman terälehtien nyppimistä (terälehtien nyppiminen on varsin työlästä!) kattilaan ja mukaan noin 1,5 kourallista kuusenkerkkiä. Keittelin pienellä lämmöllä pari tuntia, siivilöin ja lisäsin sokerin. Sokerin määrän voi itse päättää, mitä enemmän sokeria, sitä sakeammaksi siirappi saadaan.Sokerin lisäämisen jälkeen keitellään taas niin kauan, että liemestä tulee siirappimainen.

Voikukan ja kuusenkerkän yhteismaku on aivan loistava! Suosittelen kokeilemaan!

Voikukan mykeröt voi käyttää siirappiin sellaisinaan, kunhan huolehtii ettei kukkavartta tule kovin paljoa mukaan. Kukkavarsi sisältää maitiaisnestettä ja se on aika karvasta.

Kuusenkerkkien keruu vain maanomistajan luvalla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *