Luonnonyrtit tutuksi -verkkokurssi yleisimmistä syötäväksi kelpaavista kasveistamme

Kevät tulee koronasta huolimatta ja nyt jos koskaan on hyvä aika lisätä omavaraisuutta luonnonkasvien avulla. Meillä kasvaa noin 30 Eviran luetteloimaa ja suosittelemaa, syötäväksi kelpaavaa luonnonyrttiä. Niiden käytöstä on pitkä historia ja niitä on turvallista käyttää edellyttäen, että todella tunnistaa lajin.

Oma Metsän verkkokurssilla käydään läpi suurin osa näistä kasveista videoiden avulla. Ensin esitellään kasvi kasvupaikalla ja sen jälkeen ko. kasvin käyttötapa ns. keittiövideolla. Keittiövideolla opetetaan vähintään yksi tapa, miten kasvia voi käyttää ravinnoksi. Saat opastusta ihan kädestä pitäen ja sinulla on myös mahdollisuus esittää kysymyksiä, kun niitä herää.

Verkkokurssi toteutetaan facebookin Luonnonyrttejä pöytään -ryhmässä, jonne saat kutsun maksettuasi kurssin. Jos kurssi jostain syystä peruuntuu, saat luonnollisesti rahasi takaisin. Lisäohjeita kurssille osallistumisesta saat lähempänä kurssiajankohtaa.

Kurssi toteutetaan kolmena eri ajankohtana ja videot ovat nähtävillä kaksi päivää per ajankohta. Ensimmäinen kurssi on 15.5.-17.5.2020, toinen kurssi 19.5.-20.5.2020 ja viimeinen 22.5.-24.5.2020.

Kurssin hinta on 40 EUR sis. alv24%, sen voi maksaa tilille Danske Bank FI35 8000 2336 9871 84, viestikenttään teksti: Luonnonyrttejä pöytään –verkkokurssi. Kurssille ilmoittaudutaan sähköpostilla: omametsa@mail.com. Halutessasi saat laskun, millä voi kurssin maksaa ennen kurssin alkua.

Tervetuloa!

15 ajatusta “Luonnonyrtit tutuksi -verkkokurssi yleisimmistä syötäväksi kelpaavista kasveistamme”:sta

    • Valitettavasti verkkokurssina sitä ei ole mahdollista järjestää. Kun koronatilanne helpottuu, katsotaan sitten uudestaan.

  1. Hei. Haluaisin ilmoittautua omametsä villiyrtit verkkokurssille Luonnonyrttejä pöytään en kuitenkaan saanut lähetettyä sähköpostitse ilmoittautumistani joten ilmoittaudun näin. Lähettäisittekö minulle laskun maksun suorittamista varten kiitos. T. Päivi Lahtivesi Pukinkuja 2 D 30 00780 Helsinki puh 0413633473 sähköposti paivi.lahtivesi@gmail.com

    • Hei! Sähköpostisi palautui, kun yritin lähettää tietoja kurssista tuohon osoitteeseen. Annatko toimivan osoitteen, jotta voin lisätä sinut kurssille ja lähettää myös laskun.

    • Hei! Kiitos ilmoittautumisesta! Laitan laskun sähköpostiisi. Laita vastineeksi päivänmäärä, mille kurssille sinut liitän.

    • Hei! Kiitos ilmoittautumisesta! Laitan laskun sähköpostiisi. Laita vastineeksi päivänmäärä, mille kurssille sinut liitän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *