Luonnonyrtit tutuksi -verkkokurssi yleisimmistä syötäväksi kelpaavista kasveistamme

Kevät tulee koronasta huolimatta ja nyt jos koskaan on hyvä aika lisätä omavaraisuutta luonnonkasvien avulla. Meillä kasvaa noin 30 Eviran luetteloimaa ja suosittelemaa, syötäväksi kelpaavaa luonnonyrttiä. Niiden käytöstä on pitkä historia ja niitä on turvallista käyttää edellyttäen, että todella tunnistaa lajin.

Oma Metsän verkkokurssilla käydään läpi suurin osa näistä kasveista videoiden avulla. Ensin esitellään kasvi kasvupaikalla ja sen jälkeen ko. kasvin käyttötapa ns. keittiövideolla. Maastovideoita otetaan myös kasvun eri vaiheissa, jotta tunnistus olisi mahdollisimman helppoa ja varmaa. Keittiövideolla opetetaan vähintään yksi tapa, miten kasvia voi käyttää ravinnoksi. Saat opastusta ihan kädestä pitäen ja sinulla on myös mahdollisuus esittää kysymyksiä, kun niitä herää.

Lisäksi ryhmässä on kolmisenkymmentä kirjallista lajikuvausta kuvineen, kerrotaan yrttien muusta kuin ravintokäytöstä, kirjavinkkejä yms. Olen pyrkinyt saamaan sivujen annista mahdollisimman monipuolisen.

Verkkokurssi toteutetaan facebookin Luonnonyrttejä pöytään -ryhmässä, jonne saat kutsun maksettuasi kurssin. Jos kurssi jostain syystä peruuntuu, saat luonnollisesti rahasi takaisin. Lisäohjeita kurssille osallistumisesta saat lähempänä kurssiajankohtaa.

Kurssi toteutetaan kolmena eri ajankohtana ja videot ovat nähtävillä kaksi päivää per ajankohta. Ensimmäinen kurssi on 15.5.-17.5.2020, toinen kurssi 19.5.-20.5.2020 ja viimeinen 22.5.-24.5.2020. Ryhmän sivut ovat auki kurssipäivän aamusta seuraavan päivän iltaan.

Kurssin hinta on 40 EUR sis. alv24%, sen voi maksaa tilille Danske Bank FI35 8000 2336 9871 84, viestikenttään teksti: Luonnonyrttejä pöytään –verkkokurssi. Kurssille ilmoittaudutaan sähköpostilla: omametsa@mail.com. Halutessasi saat laskun, millä voi kurssin maksaa ennen kurssin alkua.

Tervetuloa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *