Kevätsieniä huhtikuussa

Pihallani on kasvanut joka vuosi  kartiohuhtasieni tai pari. Viime vuonna kuvasin itiöemän hiukan isompana ja päivänmäärä oli silloin 20.4. ja tänään, 17.4.2016 sienet  olivat jälleen paikallaan. Todella paikka- ja aikauskollinen laji.

Erittäin hyvä ruokasieni, eikä tarvitse esikäsittelyä. Pannulle tai kuivuriin suoraan.

Laji mainitaan yleiseksi koko Suomessa Lappia lukuun ottamatta, kasvupaikkoina nurmikot, pihat, puistot, lehtimetsissä ja vanhoilla palopaikoilla. Itse olen kuitenkin löytänyt kartiohuhtasieniä niukalti. Poikkeuksena oli  viime vuosi, 2015, joka tuntui olevan erityisesti kotelosienille hyvä vuosi.

Kävin kahmaisemassa kasvualustaa eräältä löydöltäni, mutta siihen kohtaan ei ole ilmestynyt yhtään sientä, nämä tulivat vanhalle paikalle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *